Tapahtumat

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Kuopiossa

Paraati järjestettiin 6. joulukuuta ja sen teemana oli: Maanpuolustus kuuluu kaikille. Itsenäisyyspäivänä tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomesta tuli itsenäinen valtio. Paraatiin osallistui joukkoja ja kalustoa kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta, sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä yhteensä noin 1200 henkilöä ja 50 ajoneuvoa. Ohimarssissa on mukana 41 ilma-alusta. Paraatin vastaanotti ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Sampo Eskelinen. Kaupunkia edusti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti …

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin Kuopiossa Lue lisää »

Länsi-Afrikkalaista väriä PSavRT:n syyskokouksessa

Pohjois-Savon Rauhanturvaajat viettivät YK:n päivää 24.10. Kuopion torilla. Mauri Pekurisen soppatykkiorkesteri taikoi jälleen kerran maittavan hernekeiton lokakuun viileään. Apumiehinään sopankeiton aateloidut mestarit, Markku Lintu ja Otto Happonen. Päivän päätteeksi Savolaiset rauhanturvaajat kokoustelivat RTV:n tiloissa. Kokoukseen saapui noin 30 rauhanturvaajaa ”piättämään” tärkeistä henkilövalinnoista. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan kahdeksi vuodeksi Tuomas Oinonen ja hallituksen kokoonpanossa jatkavat Paula …

Länsi-Afrikkalaista väriä PSavRT:n syyskokouksessa Lue lisää »

Perinneasekilpailu

Perinteinen yhdistysten välinen perinneasekilpailu käytiin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan välisenä kamppailuna. Kahdeksan kilpailijaa kokoontui Hanhilammen ampumaurheilukeskukseen, Iisalmessa. Lajeina olivat perinnekivääri 150 m (makuu, polvi ja pysty) ja pistooli 25 m. Keskinäisen kilpailun kiertopalkintoineen voitti Pohjois-Karjalan Rauhanturvaajat joukkueella Nykänen, Heikkilä, Päivinen ja Nenonen. Pohjois-Savon joukkueessa kisailivat Vepsäläinen, Korhonen, Moilanen ja Pihlainen.   Testi ja kuva: Tuomas Oinonen

Ruskaretki Raatteen tielle

Perjantai ehtoona 15.9.2017 suunnistimme Kuhmon kautta Raatteen maisemiin. Aamulla teimme retken vartiomuseon maisemista kohti Pudasjoen linjaa tutkimaan viivytys asemia. Tienvarsia aikamme tutkittuamme siirryimme tihkusateesta Raatteen portin museoon, tutustumaan talvisota näyttelyyn. Museo oli hyvin kiinnostava, missä vierähti aikaa muutama tunti. Matkaa jatkettiin autioituneen Juntusrannan kautta Hossaan. Seuraavan aamun aloitimme Julma Öykyn maisemissa, ihastellen ruskaa. Vaelsimme juuri …

Ruskaretki Raatteen tielle Lue lisää »

Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue 2017

  Eri paikkakunnat ovat saaneet nauttia Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertueen tarjonnasta. Kuopiossa tapahtumapaikkana oli satamatori kalustonäyttelyineen. Karjalan Lennoston Hornet esityslento hetkellisenä äänivyörynä Kallaveden yllä siivittivät näytöksellään Suomi -kesäkiertueen alkaneeksi Savossa. Tuhansien ihmisten joukko sai nauttia ilmaiskonsertista kesäsäässä Ilmavoimien soittokunnan ja Rakuunasoittokunnan Big Bandin kunnianosoituksesta suomalaiselle musiikille solisteinaan Sakari Kuosmanen ja Johanna Iivanainen. Järjestyksenvalvonnasta vastasivat Reserviläiset …

Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue 2017 Lue lisää »

Pohjois-Savon Sotilaspoikien Perinnekilta 25 vuotta

Pohjois–Savon Sotilaspoikien Perinnekilta juhlisti 25-vuotis taivaltaan Kuopion kaupungin juhlasalissa 25.4. Musiikkiin ja juhlapuheisiin painottuva lämminhenkinen juhla sai arvoisensa huomion, kun Killan kunniajäsen kenraali Ilkka Halonen juhlapuheessaan ilonsa ja ylpeytensä siitä, että sai kutsun samaan luottamustehtävään kuin viisi vuotta sitten 20-vuotisjuhlassa. -Minulla on kunnia onnitella kiltaani neljännesvuosisadan aikana tehdystä tuloksellisesta työstä sotilaspoikaperinteen ja maanpuolustuksen hyväksi. Tämä …

Pohjois-Savon Sotilaspoikien Perinnekilta 25 vuotta Lue lisää »

Pohjois-Savon Rauhanturvaajat juhlajotoksella

Iisalmessa kisattiin 20.- 21.5. juhlavasti 30 Sandels Jotos. Samalla juhlittiin 100 vuotiasta Suomea ja torilla esiteltiin Nuku rauhassa kokonaisturvallisuustapahtumassa erilaisten toimintanäytösten ja -rastien parissa. Tapahtumassa oli mahdollista päästä myös kokeilemaan turvavöiden pitävyyttä ympäri pyörähtävässä autossa, harjoittelemaan ensisammutusta ja tekemään hätäilmoitusta. Tarjolla oli sotilaskotimunkkeja, hernekeittoa ja lettuja soittokuntamusiikin säestämänä. Lisäksi yleisö pääsi seuraamaan tapahtuman yhteydessä toteutettavaa …

Pohjois-Savon Rauhanturvaajat juhlajotoksella Lue lisää »

On monta tapaa tehdä hyvää

Vappupäivä ei voinut paremmin alkaa kuin aurinkoisessa säässä. Kuopion tori täyttyi aamusta alkaen ihmisistä, vanhoista autoista, elävästä musiikista ja puheista. Lasten ja nuoren hyväksi ja sotiemme veteraaneille. Aktiviteettiä riitti molemmille osapuolille tukkinippu arpojen ja keiton myynnissä. Lisämausteensa varojenkeruuseen antoi huutokauppa, jossa huudettavana oli mm. Kalpan Sami Kapasen viimeisen pelivuoden maila nimmareilla, Kalpa takki, Kalpan shortseja, …

On monta tapaa tehdä hyvää Lue lisää »

Ei se voitto – vaan osanotto

Kymmenen kerran järjestetty reserviläisten rk-kilpailu kokosi Rissalaan 26 joukkuetta ja noin 140 Pohjois-Savolaista reserviläistä kilpailemaan jakokalustolla.  Kilpailun yksilö- ja joukkuekilpailun voittivat Kuopion Reserviupseerikerho ykkösjoukkue 888 pisteellä. Savolaiset rauhanturvaajat osallistuivat kilpailuun yhdellä nuorekkaalla joukkueella ja sijoittuivat kilpailussa viidestoista 736 pisteellä. Joukkueessa kilpailivat Veli-Matti Tenhunen, Kimmo Varis, Jukka Nousiainen ja Harri Pulliainen. Teksti ja kuva: Tuomas Oinonen

Helatorstain messu Mualiman navalla

Kuopion torilla järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen seurakuntien yhteinen messu, keskellä mualiman napaa. Messu saarnassaan piispa Jari Jolkkonen toivoi, että seurakunnat muistavat helatorstain jumalanpalveluksessa presidentti Mauno Koivistoa ja hänen elämäntyötään. Kokoontumalla yhteiseen jumalanpalvelukseen ja viettämällä sen jälkeen yhteistä ateriaa voimme osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta hänen työlleen isänmaamme hyväksi. Koiviston ja hänen sukupolvensa ponnistelut niin sodan kuin …

Helatorstain messu Mualiman navalla Lue lisää »

Vieritä ylös