Kari Vepsäläiselle maanpuolustuspalkinto

Sonkajärveläinen rauhanturvaaja veturinkuljettaja Kari Vepsäläinen on saanut Sotavahinkosäätiön maanpuolustuspalkinnon.

Perusteluissa todetaan, että Vepsäläinen on tehnyt poikkeuksellisen ansiokasta työtä maanpuolustuksen hyväksi. Hän on uhrannut poikkeuksellisen paljon aikaa ja omia varojaan reserviläistoiminnan ja -koulutuksen hyväksi. Hän on ollut aktiivisesti mukana Iisalmen Reserviläiset ry:n ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa. Ylivääpeli Vepsäläinen osallistuu aktiivisesti ja innolla myös veteraanityöhön kuuluen Rukajärven suunnan ja 14. D:n perinneyhdistyksiin.

Vuonna 2014 hän kuljetti juhlajunaa, joka matkasi Kiuruvedeltä Iisalmen, Kajaanin, Kontiomäen, Vuokatin, Valtimon ja Nurmeksen kautta Lieksaan eli samaa reittiä, jota pitkin yläsavolaiset reserviläiset matkasivat rintamalle jatkosodan alkaessa. Juhlajunalla oheisohjelmineen juhlistettiin jatkosodan päättymisen 70-vuotisjuhlaa.

Sotavahinkosäätiö myöntää tunnustuspalkintoja vuosittain. Tarkoituksena on palkita henkilöitä ja yhteisöjä, joiden saavutukset maanpuolustuksen saralla ovat poikkeuksellisen merkittäviä. Tänä vuonna säätiö palkitsi kahdeksan henkilöä ja 11 yhteisöä maanpuolustuspalkinnoilla, joiden yhteissumma on 40 000 euroa.

Kuvassa Kari Vepsäläinen ammunnanjohtajan roolissa vetämässä Pohjois-Savon RK-mestaruusammuntoja Rissalassa.

Teksti ja kuva: Tuomas Oinonen

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös